E Stim / Tens / Sähköinen stimulaatio

Transkutaaninen sähköinen hermostimulaatio (TENS) on sähkölääketieteellinen stimulaatiovirtahoito, jossa käytetään monophasisia tai (useimmiten) bifaasisia suorakulmaisia pulsseja (vaihtovirta), joiden taajuus on matala, 2-4 Hz (matala), tai korkea, 80-100 Hz (korkea), ja jota käytetään pääasiassa kivunhoitoon (analgesia) ja lihasten stimulointiin. Virtamuodot voivat esiintyä suorakulmaisten neulapulssien jatkuvina pulssisarjoina tai keskeytettyinä pulssisarjoina, burst Tens. TENS-tekniikka kehitettiin 1970-luvulla. Vaikka neurostimulaatiolla oli kokeiltu jo jonkin aikaa, sen järkevä soveltaminen alkoi vasta kivun porttikontrolliteorian myötä (Patrick David Wall/Bill Sweet, C. Norman Shealy ja muut).

Toimintatapa

TENS:n tehokkuudesta käydään kiistanalaista keskustelua. On olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat tehoa lumehoitoon verrattuna, sekä tutkimuksia, joissa ei ole pystytty osoittamaan mitään etua TENS:n hyväksi. Tutkimustietoa ei ole riittävästi, jotta tehoa voitaisiin arvioida lopullisesti.

R. Dubinskyn johtama American Academy of Neurologyn (AAN) työryhmä halusi tietää, onko TENS tehokas neurologisten sairauksien kivun hoidossa, ja teki meta-analyysin. Huhtikuuhun 2009 mennessä tunnistettiin yhteensä yksitoista tutkimusta, jotka täyttivät sisäänottokriteerit eli joissa tutkittiin TENS:ää verrattuna lumelääkkeeseen tai muuhun hoitoon ja joissa oli vähintään kymmenen potilasta. Käytettävissä oli kaksi selkäkipua koskevaa luokan II tutkimusta, jotka näyttivät osoittavan kohtalaista hyötyä. Sen sijaan kaksi luokan I tutkimusta, joiden teho riitti havaitsemaan 20 prosentin eron hoidosta hyötyneiden potilaiden määrässä, ja yksi luokan II tutkimus eivät osoittaneet positiivista vaikutusta. Koska luokan I tutkimukset tarjoavat vahvimman näytön, kirjoittajat katsovat, että TENS on luokiteltava tehottomaksi selkäkivun hoidossa.

Diabeetikoiden distaalisen polyneuropatian lievän kivun hoidossa on kaksi luokan II tutkimusta, joissa TENS:ää verrattiin näennäiseen TENS:ään, sekä luokan III tutkimus, jossa testattiin suurtaajuista lihasstimulaatiota TENS:ää vastaan. Verrattuna lumelääkkeeseen todellinen TENS vähensi kivun voimakkuutta kohtalaisesti visuaalisella analogisella asteikolla kahdessa luokan II tutkimuksessa, kun taas luokan III tutkimuksessa suurempi osa hoidetuista koki lihasstimulaatiosta olevan hyötyä. Kirjoittajat päättelevät, että TENS:llä voi olla jonkin verran tehoa kivuliaan diabeettisen neuropatian hoidossa. Tähän oireeseen on kuitenkin olemassa useita muita hoitomuotoja, joista yhtäkään ei ole suoraan verrattu TENS:ään. Neurologit päättelevät, että näyttö TENS:n kaltaisen usein käytetyn hoidon tehokkuudesta kipuoireyhtymissä on hyvin heikko. He eivät voi suositella menetelmää käytettäväksi selkäkivun hoidossa tason A näytön perusteella. Vaikka TENS:ää voidaan harkita käytettäväksi diabeetikkojen kipupotilailla, näytön laatu ei ole kovin korkea.

Sähköstimulaatio (tunnetaan myös nimellä sähköseksi, estim tai e-stim) tarkoittaa sähköisten tai elektronisten apuvälineiden avulla tapahtuvaa stimulaatiota. Sillä ei ole merkitystä, tehdäänkö se tasavirralla vai matalataajuisella vaihtovirralla. Stimulaatio suoritetaan erityislaitteilla, kuten violeteilla seinillä.

Sähköinen stimulaatio on kehittynyt lääketieteellisestä stimulaatiovirtatekniikasta. Ensimmäiset stimulaatiovirtaa käyttävät hoidot kehitti Walther Nernst noin vuonna 1900. Paljon myöhemmin, noin 1950-luvulla, huomattiin, että näillä terapioilla voidaan myös saada aikaan seksuaalista stimulaatiota. Ensimmäiset askeleet kohti sähköstimulaatiota otettiin laitteella nimeltä Relaxacisor, joka oli itse asiassa tarkoitettu lihasstimulaatioon. Elektrodit asetettiin suoraan sukupuolielimiin tai niiden läheisyyteen. Nämä tekniikat sisällytettiin pian BDSM-leikkeihin.